lauantai 7. kesäkuuta 2014

U don't wanna these problems


Kun seuraavana päivänä palaa asioihin, joita pohti pohtimistaan koko yön aina oksentamiseen asti, ei ymmärrä, miten niitä voi pelätä niin paljon. Kaikki pohtii tulevaisuutta, mutta kun samoja aiheita pyörittelee yö toisensa jälkeen täristen, itkien ja henkeä haukkoen, ei puhuta enää mistään tavallisesta elämän pohtimisesta - murheet saapuvat pakonomaisesti vierailulle. Pienestäkin asiasta saadaan helposti aikaan maailman suurin ongelma, jos tunteet saavat ahdistuksesta otteen.

Vaikka sanotaankin, että mielenterveydenongelmat ovat vieläkin jonkin asteen tabu Suomessa, omasta mielestäni asioista puhutaan nykyään paljon. Lehdissä on harvasen päivä ainakin jotain näihin liittyen, telkusta tulee dokumentteja ja tieto-ohjelmia, joissa pyritään selittämään, mistä ongelmat ja eri mieleen liittyvät ongelmat ja taudit johtuvat. Tietoa, apua ja testejä on helppo etsiä ja hakea anonyymisti netistä. Mun mielestä mennään tosi hyvään suuntaan.


b4

b2

Mä en muista aamuisin mun kohtauksista ikinä mitään yksityiskohtia, tai mitä oon lopulta päätynyt ajattelemaan. Pieniä taisteluita ahdistuksen kanssa tulee pääsääntöisesti joka ilta, mutta oon ajan kanssa oppinut rauhoittamaan itteni hyvin, eli osaan kontrolloida lieviä kohtauksia. Oon tosi tyytyväinen siis itseeni, sillä pienistä asioista yleensä kasvaa just niitä tosi isoja asioita, joiden kanssa sitten painii koko yön läpi. Toivon, että pystyisin joskus kohtaamaan mun pelon aiheet avoimesti, ehkä oppisin lisää itsestäni. Tällä hetkellä turvaudun silti vain työntämään aiheita pois.


b1

b5

Kaikki tää rajoittaa elämää. Joskus on tosi vaikea selittää, miksei pysty lähtemään jonnekin, tosi turhauttavaa. Jotkut onneksi ymmärtää, vaikkei itsellä olisi mitään kokemuksia samoista asioista. Oon onnellinen, että mulla on ystäviä ja kavereita ympärillä, jotka oikeasti ymmärtää, että kyse ei oo, etten haluaisi olla muiden kanssa, vaan etten välttämättä pysty. Toisaalta ne jotka ei halua ymmärtää tai keksii omia selityksiä, kannattaa jättää ihan omaan arvoonsa.

Oon kuitenkin huomannut, että ajan kanssa vahvistuu näissäkin asioissa. Oon superkiitollinen ja onnellinen, että sain apua heti ensimmäisten oireiden ilmettyä 2 vuotta sitten kun 9 luokka oli lopussa. Vaikka oonkin etääntynyt joidenkin ihmisten kanssa, oon silti saanut monia hyviä ystäviä, joiden kanssa voi jakaa tunteita, joilla on samoja ongelmia. Omasta mielestäni oon kaikenkaikkiaan paljon tyytyväisempi kaikkeen, mitä mulla on. Nautin pienistäkin asioista, ja pyrin olemaan valittamatta asioista, jotka eivät oikeasti ole millään lailla isoja.


Emme voi ratkaista ongelmia ajattelemalla samalla tavalla kuin silloin, kun loimme ne.

Kuvista omistan vain googlehaku-kuvat

7 kommenttia:

Mira Kemppi kirjoitti...

Wauuu, hieno postaus! (:

Sanna kirjoitti...

Mira Kemppi

Jee, hienoa kuulla!

Silja kirjoitti...

Kuulostaa aivan liian tutulta... Tsemppiä sulle :<

Sanna kirjoitti...

Silja

Samoin <3

Anonyymi kirjoitti...

Ootko siis ihan oksentanut ahdistuksesta? Itsellä myös diagnosoituna toi ahdistuneisuushäiriö ja muutamaan kertaan olen oksentanut omasta mielestä ihan pelkästä ahdituksesta, mutta sitä ei ikinä kukaan halua uskoa :I Aina laitetaan jonkun muun piikkiin.

Sanna kirjoitti...

Anonyymi

Jep. Jos oikein pahaksi menee, niin ns. oksennan pahan olon pois.. On oikeastaan aika yleistä toi oksennusjuttu. Ihme sinäänsä siis ettei uskota... :o

Sanna kirjoitti...

Anonyymi

Jep. Jos oikein pahaksi menee, niin ns. oksennan pahan olon pois.. On oikeastaan aika yleistä toi oksennusjuttu. Ihme sinäänsä siis ettei uskota... :o