lauantai 30. elokuuta 2014

It's like a phobia to me

Mä oon tosi onnellinen tällä hetkellä, mut samalla taas tosi masentunut.
Mulla on kaikki hyvin, eikä mitään isoja negatiivisia juttuja oo tapahtunut. Kaikki tuntuu silti jotenkin merkityksettömimmiltä kuin aikasemmin. En jaksa enää ressata asioista, ressaan aina kaikkea: isoja ja pieniä, lähellä olevia asioita ja kaukana tulevaisuudessa häämöttäviä mahdollisia asioita. Mulla ei tunnu olevan energiaa enää edes ressaamiseen. Yritän pitää itteni järjissäni, yritän puhua mun huolista edes joillekin, mutta en pysty. Kerron asioista vaan terapiassa, enkä sielläkään tunnu ehtivän sanoa oikein mitään tärkeää. 

Tiedän, etten olisi tässä ilman rakkaita ihmisiä ja mun positiivista asennetta. Mua vaan pelottaa, että mulle rakkaat ihmiset jättää mut. Musta tuntuu, ettei kukaan usko, että välitän. Oon erakko, tykkään olla paljon yksikseni. En oo kovin sosiaalinenkaan enää, se on tosi uuvuttavaa, ihmismassat on uuvuttavia. Haluaisin viettää paljon enemmän aikaa ihmisten kanssa, mutta se on niin uuvuttavaa, ja mua pelottaa, että mua aletaan pitämään vielä tylsempänä, kuin mitä jo nyt oon. Oikeastaan ei yhtäkiä tule mieleen mitään asiaa, mitä en pelkäisi. Tällä hetkellä haluan vaan olla yksin pimeässä huoneessa, jossa loistaa vaan kynttilät, ja kuulla vaan Coldplayta. Tiedän, että tää pahin tunneaalto menee parissa päivässä ohi, mutta kun tää tulee, niin en kestä nähä ihmisiä, varsinkaan iloisia ihmisiä, ihmisiä, jotka on iloisia sen takia, koska näkevät mut.

Kuva 6089

Kuva 6166

Kuva 6140

Kuva 6160

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei sielun sisko,
ymmärrän ja samaistun enemmän kuin hyvin kaikkiin noihin riveihin, mitä juuri kirjoitit. Ihmisten tapaamisen sijaan käpertyisin mielelläni yksin nurkkaan mukavan kirjan kanssa tai vaikka katsomaan leffaa. Introverttiyden ongelmat tuntuvat niin ylitsepääsemättömiltä välillä. Ja ahdistaa, kun tuntuu, että läheiset odottavat sinulta enemmän sosiaalista kanssakäymistä (on ihan sanottu päin naamaakin, että olisit sosiaalisempi ja yrittäisit edes hieman jutella uusienkin ihmisten kanssa! Voi kun se vain tapahtuisikin niin yksinkertaisesti kuin sormia napsauttamalla). Ja kun mielessä pyörii juurikin kysymykset: "Mitähän se nyt ajattelee minusta? Olenko ihan tylsä?" aina kun tapaa niin vanhoja kuin uusia ihmisiä.

Tuli mieleen tämä sarjakuva kaikesta tästä:
http://wearetheintroverts.tumblr.com/image/32676639511

Jiidamanda kirjoitti...

Vähänkö mä rupeen sun lukijaks heti ku pääsen koneelle kun en osaa puhelimella liittyä :D (ja tää kommentti siks että kun vastaat, ni en kerkee unohtaa tätä, terveisin huonomuistinen juurikin mielenterveysongelmien takia)

Sanna kirjoitti...

Anonyymi

Kiitos kommentista. Asiaa helpottaa, kun tietää, ettei oo tämänkään asian kanssa yksin. Ja tuo sarjakuva on ihana! :)

Jiidamanda

Toivottavasti muistat, sillä en osaa vastata näihin niin, että näistä tulee ilmoitus.. Tai se.. :D

Jiidamanda kirjoitti...

Haha, kyllä mulle tuli ku laitoin kommentoidessa ruksin kohtaan "Ilmoita" ni tulee jatkokommentit sähköpostiin :D nyt liityn!