keskiviikko 31. joulukuuta 2014

I used to think I had to stay frozen in time

Vuoden viimeisiä tunteja videään. Pakko sanoa, etten viime vuonna tähän aikaan olettanut tällaista vuotta - en odottanut oikeastaan mitään. Olin vuosi sitten niin alamaissa, etten edes uskonut kokevani enää vuoden vaihtumista.
Tuntuu tosi oudolta olla tässä, odottamassa iltaa, elossa. Tänä vuonna oon matkustanut enemmän kun koko elämäni aikana yhteensä. Oon, kuulema, aikuistunut tosi paljon. Tiedän, etten ole terve edelleenkään, mutta oon tosi paljon paremmassa kunnossa nyt kuin vuosi sitten.
Oon aina sanonut aika hyvin mielipiteeni, mikäli haluan, mutta tänä vuonna mun arvot on muotoutuneet kunnolla, ja uskallan myös toimia niiden mukaan.
Tuleva vuosi on taatusti jännittävä, eikä pelkästään positiivisessa mielessä.

Tänään en tee hulluja uuden vuoden lupauksia, pyrin tekemään asioita, joista nautin, ja oman jaksamisen mukaan.Kauheen kliseistä taas.

Mä meen nyt fiilistelemään ja odottamaan, että pauke alkaa! Ah mä rakastan raketteja.
Alla kuvia tämän vuoden viimeisiltä päiviltä.

Kuva 300

Kuva 302

Kuva 292

Kuva 315

Kuva 311

Kuva 316

Kuva 296

Kuva 309

Ei kommentteja: